Led valonauha keittiössä

Led-valonauhojen (LED-valonauha suoraan maahantuojalta edullisesti | Muudi) suosiota ei voi kiistää. On helppo ymmärtää miksi yhä useammat kuluttajat valitsevat Led-valonauhan kotinsa eri tilojen valaistukseen. Helppo ja varsin huomaamaton asennus houkuttavat uuden valaistuksen suunnittelijaa. Erityisesti keittiöissä Led-valonauhojen käyttö on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana räjähdysmäisesti. Led-nauhalla saadaan tasainen valo esimerkiksi työtasoille kiinnittämällä valonauha keittiön yläkaappien alle. Toisaalta sijoittamalla Led-valonauha keittiön yläkaappien päälle saadaan mukavaa yleisvaloa koko tilaan ja samalla päästään nauttimaan tyylikkäästä epäsuorasta valaistuksesta.

 

Led-valonauhojen suuresta suosiosta huolimatta on kuitenkin syytä muistaa, että niiden avulla on varsin haastavaa toteuttaa kokonaisvaltaista valaistusta kotiisi. Niinpä niiden rinnalle tarvitaan muitakin valonlähteitä. Led-spotit (LED-spotit | LED-kohdevalot edullisesti netistä | Muudi.fi) ovat oiva vaihtoehto tuomaan lisää valoa juuri sinne mihin tarvitset. Led-spotit ovat nimensä mukaisesti kohdemaisia valoja, joilla saadaan tehokasta lisävaloa tiettyyn kohtaan. Järkevällä sijoittelulla ja riittävällä määrällä niillä voidaan helposti toteuttaa myös tehokasta yleisvalaistusta. Kapeahkon valokeilan vuoksi ne korostavat tiettyjä kohtia tyylikkäästi. Keittiössä, jossa on saareke, voidaan Led-spoteilla korostaa saareketta upeasti yhtenä keittiön yksityiskohtana. Valoa saadaan saarekkeen päälle riittävästi vaikkapa kolmella Led-spotilla, tietysti saarekkeen koosta riippuen. Led-spoteista löytyy samoja hyödyllisiä ominaisuuksia kuin Led-valonauhoistakin eli himmennettävyys ja värin / lämpötilan säätö. Lisäksi yksi huippuominaisuus spoteissa on se, että niitä on saatavilla myös suunnattavina. Tämä tarkoittaa sitä, että voit manuaalisesti kääntää valon suuntausta toivomallasi tavalla. Niinpä voit suunnata led-spotteja haluamaasi kohtaan, jos lähekkäin on kotisi eri yksityiskohtia, joita haluat korostaa vaikka eri päivinä tai vuorokaudenaikoina. Suunnattavuus on myös erittäin tärkeää silloin, jos kodissasi on vino sisäkatto. Tällöin suunnattavuudella saadaan varmistettua se, että Led-spotin valo kohdistuu suoraan alaspäin esimerkiksi saarekkeen pintaa kohti eikä vinosti alaviistoon. Led-spotteja suosittelemme myös silloin, jos kodistasi löytyy persoonallisia yksityiskohtia, esim. kiviseinät tai muut koristeet. Valo tunnetusti herättää monet pinnat eloon uudella tavalla, kuten alla olevasta kuvasta voit huomata.

 

Led valonauha ulkokäytössä

Led-valonauhat ja Led-spotit ovat erinomainen pari koko keittiön (tai muun kotisi tilan) valaistuksessa. Niillä saadaan muodostettua erittäin tyylikäs kokonaisuus, jotka tukevat toinen toisiaan. Molempia valaisintyyppejä on saatavilla eri IP-luokituksilla, eli voit sijoitella niitä mielikuvituksesi mukaan kodin eri tiloissa. Yksi avainasia onnistuneessa valaistuksessa on vaihtelevuus. Pelkillä valonauhoilla ei saada tyylikästä eikä etenkään toimivaa kokonaisratkaisua. Emme myöskään suosittele toteuttamaan kotisi koko valaistusta ainoastaan Led-spoteilla. Eri tilanteet vaativat eri tunnelmaa ja tyylikkyys on usein monen eri asian lopputulos. Himmennettävyys, epäsuora valaistus ja kohdevalaistus sinne missä sitä tarvitaan muodostavat yhdessä toimivan kokonaisuuden.

 

Alla nostamme helpon kolmen kohdan nyrkkisääntö hyvään, toimivaan ja vaihtelevaan valaistukseen:

 

  1. Asenna kattoon keskeisesti aseteltuna esimerkiksi Led-spotteja yleisvaloksi (voit hyödyntää myös laajan avautumiskulman valoja).
  2. Seinien vierustalle spotteja eli ns. iltavalo ja tehosteseinät.
  3. Lisäksi suosittelemme Led-nauhaa, esim. RGBW nauhaa, kelvin-säädettävää nauhaa tai yksivärinauhaa antamaan epäsuoraa valoa. Mitä useampaa valotyyppiä käytetään, sitä vaihtelevampi ja tyylikkäämpi valaistuksesta saadaan.

 

Muista siis suunnittelussa kokonaisuus! Mieti eri tilanteita, joita kodissasi tapahtuu. Keittiön siivous vaatii erilaisen valaistuksen kuin kynttiläillallinen. Säädettävyys ja muokattavuus ovat tärkeimpiä etuja nykyajan valaistustuotteissa. Monipuolisella valaistuksella saat kotisi toimimaan joka tilanteessa. Eri valoja valitessasi muista käyttää samaa värilämpötilaa (esim. 4000K), jotta lopputulos on yhtenäinen. Parhaan kokonaisuuden varmistamiseksi, voimme ilomielin auttaa sinua suunnittelussa. Jos pohdit tiettyjen tuotteiden yhteensopivuutta tai teknisiä ominaisuuksia, ota rohkeasti yhteyttä asiakaspalveluumme Ota yhteyttä (muudi.fi). Kotisi onnistunut valaistus on meille kunnia-asia!